2. päivänä vuokrattiin pyörät, koska a) mulla on rakko jalassa b) oksettaa kävellä tässä helteessä c) Berliinin must nähtävyydet on tosi ripotellusti ympäri kaupunkia d) täällä on helpompi ajaa pyörällä autojen seassa kuin muutamassa edellisessä maassa. Pyörä maksoi 10e per päivä ja seuraavan päivän aamuna ennen klo. 11 piti palauttaa takaisin. 50e pantti piti myös jättää, minkä sai pyörän palautettua.
Mentiin käymään muutamalla kirkolla, joista meillä ei ollut mitään hajua, koska kaikki kyltit sattuivat olemaan saksaksi. Sattumalta eksyttiin jonnekkin kymmenistä kadunvarsimuseoista, joka käsitteli vuosien 1933-1934 tapahtumia, kun kansallissosialistit nousivat valtaan. Kadunvarsimuseoissa oli paljon vanhoja valokuvia ja tietoa natsi-Saksan ajoilta. Kaikki tällaiset olivat tietty ilmaisia. Menimme myös katsomaan Checkpoint Charlien eli yhden Länsi- ja Itä-Berliinin rajanylityspaikoista. Tästä matkamme jatkui toisessa maaimansodassa kuolleiden juutalaisten muistomerkille, joka koostui vajaasta 3000(?) eri korkuisista betonineliöstä. Kaikessa harmaudessaan aika mietityttävä näky. Muistomerkin vieressä oli ihana thailainen ravintola, jossa sai mahan täyteen 3.5 eurolla. Mikään ei piristä matkalla niin kuin halpa tai ilmainen ruoka. Hyvässä seurassa.
Mahat ojossa alkoi Salvador Dali-katukylttien seuraaminen. Hyvä tuuri kävi, kun juuri Pariisissa mietittiin, missäköhän on varsinainen Dali-museo. Sisäänpääsy maksoi 11e + jonkinmoinen ristikuulustelu, mistä maasta olemme ja kuinka kuulimme museosta. Kamerat ja laukut takavarikoitiin kierroksen ajaksi, mutta onneksi salakuvasin kännykällä valvontakameroista huolimatta. Museo oli ehkä hienoinen pettymys, sillä yhtäkään maalausta ei päästy näkemään. Suurin osa kokoelmasta oli grafiikkatöitä, mutta oli hienoa toki tutustua vähemmän tunnettuun materiaaliinkin. Valokuvat Dalin elämästä olivat myös mukava lisä.
Loppupäivästä pyöräilimme ison metsittyneen puiston halki Charlottenburgin rajalle, josta käännyimme takaisin. Juuri kun Helmi pääsi hehkuttamasta, kuinka hyvä oli että vuokrasimme pyörät, hän ajaa nastan päälle... Siinä sitten talutettiinkin sopivasti 4km Platz des 18. märziltä kotiin. Onneksi ei ollut kuin 5e lisämaksu puhjenneesta renkaasta!
Kierrellessämme hieman keskustan ulkopuolella huomasimme, että Berliini on todella paljon Suomen kaltainen. Samanlaisia rakennuksia, paljon kerrostaloja eri väreissään ja isompia virastotaloja ikkunoineen. Ei liiakseen ole jäänyt vanhoja rakennuksia pommitusten jäljiltä. Kasvillisuus on todella vehreää ja katugraffitteja joka puolella. Ilmeisesti me jopa kuulostamme saksalaisilta, kun paikallisetkin luulevat meitä saksalaisiksi vaikka puhumme suomea heidän kuullen. Selvisi myös, miksi Briteissä meitä luultiin aina saksalaisiksi, kun puhuimme englantia; saksalaiset (hienosti yleistäen) eivät osaa englantia muutamaa sanaa enempää. Ja kun kysyy, puhutko englantia, vastaus on (mm. erään poliisin suusta) "Ei, en puhu. Tämä on Saksa" (englanniksi kuitenkin sanottuna).
Eilinen kului pelkästään shoppailemalla Berliinin pääaukiolla Alexanderplatzilla. Rinki harmaita isoja kerrostaloja sisältäen satoja vaatekauppoja oli melko järkytys ulkopäin katsottuna, kun odotti jotain superhienoa näkyä. Ei turhan korullista. Ilta kuluikin siinä, että lähdettiin metrolla 10km päähän vain päästäksemme Primarkkiin vielä kerran. Ei kyllä taida mahtua enää tavarat rinkkaan, mutta onneks on hyvä syy heittää vanhat vaatteet roskiin niin pääsee varmasti vaanimaan jääneistä kirpuistakin eroon.
Erikseen mainitsemisenarvoista on ystävämme LIDLin hinnat. 500g mansikoita 1e, 100g kirsikoita 0.49senttiä ja 0.5litran limsa 30senttiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti